Stockholms Auktionsverk

Kevään Modern & Design huutokaupan kohokohta on epäilemättä Alvar Aallon suunnittelema erittäin harvinainen metallipöytä!

Jaa
Kevään sensaatio huutokauppa-alalla! Stockholms Auktionsverk Helsinki, on saanut suuren kunniatehtävän myydä todella ainutlaatuinen esine kansainvälisillä huutokauppamarkkinoilla.

– "Vuosikymmeniin omistaja ei ole ollut valmis luopumaan pöydästä, siihen on liittynyt liikaa tunteita ja muistoja, mutta nyt on aika oli vihdoinkin kypsä" kertoo designasiantuntija Dan von Koskull.

Pöytä on pyöreä metallipöytä, jossa on kuusi nikkelipinnoitettua hyllyä ja tuhkakuppi pöydän päällä. Pöytä on merkitty AA Valaistustyö Ky ja valmistettu vuosina 1974-75. Aalto suunnitteli alkuperäisen pyöreän pöydän jo 1920-luvulla, mutta teki tähän 1970-luvun pöytään muutamia muutoksia, hän muun muassa modernisoi sitä hieman suuremmalla tuhkakupilla, joka sijoitettiin enemmän pöydän reunaa kohti.

– "Kun katsoo pöydän funktionalistista muotoilukieltä sen pyöreillä muodoilla, nähdään
yhtymäkohtia Aallon arkkitehtuurissa esimerkiksi Pemarin parantolassa sekä mehiläis- ja
enkelinsiipi-valaisimissa", Dan von Koskull jatkaa.

Osoite korkealaatuiselle pöydälle oli jo valmis: moderni museo New Yorkissa, MoMA. Pöytä
oli tilattu museon toimesta ja Aalto itse koki, että hän tällä designillaan yltäisi samaan kategoriaan hänen korkeasti arvostamansa suunnittelijoiden Ellen Grayn, Ludwig Mies van der Rohen ja Le Corbusierin (salanimi Charles-Édouard Jeanneret) kanssa.

Mutta kohtalo päätti toisin. Toimitus keskeytettiin, kun Valaistustyö Ky:n perustaja Viljo Hirvonen sairastui ja kuoli vuonna 1975 ja seuraavana vuonna menehtyi myös Aalto.

Pöytää ei koskaan lastattu New Yorkiin laivaan eikä se siten koskaan saapunut MoMAan.

Pöytä on ollut yksityisomistuksessa siitä lähtien ja se myydään tämän kevään Modern Art & Design huutokaupassa Helsingissä 24.4.


Lähtöhinta on 50 000-70 000 €.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Stockholms Auktionsverk
Stockholms Auktionsverk



Vuonna 1674 perustettu Stockholms Auktionsverk on maailman vanhin yhä toiminnassa oleva huutokauppakamari. Olemme myyneet barokki-, rokokoo- ja kustavilaistyylisiä esineitä siitä asti, kun ne olivat oman aikansa käyttöesineitä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stockholms Auktionsverk

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye